Sanalla "kritiikki" tuntuu olevan kovin negatiivinen leima vaikka voihan kritiikki toki olla positiivistakin. Kritiikkitilaisuus mielletään usein piinapenkiksi, missä työn tekijä on "grillattavana". Tämä ei kuitenkaan liene tarkoitus. Kritiikin tulisi olla luonteeltaan rakentavaa. Kriitikon nostaessa esille epäkohtia olisi hänen myös hyvä tarjota tilalle vaihtoehtoja. Tällä kurssilla annettu vertaiskritiikki oli vaihtelevan tasoista. Kaikissa arvioissa nostettiin kuitenkin esiin sekä suunnitelman hyviä että huonoja puolia ja epäkohtia nostettiin esille oikeutetusti. Vaikka jotkut arviot tuntuvat tekijästä asiattomilta tai perusteettomilta, tulisi kritiikkiin suhtautua maltillisesti. Ne ovat antajansa omia mielipiteitä ja joku toinen voi olla asiasta aivan toista mieltä. Tekijä on kuitenkin syventynyt aiheeseen ja paininut siihen liittyvien ongelmien kanssa viikko- tai kuukausitolkulla. Kriitikolla sen sijaan on ehkä ollut mahdollisuus tutustua työhän vain jokunen tunti jolloin kaikki suunnitelman nyanssit eivät välttämättä ole avautuneet. Tämä on ehkä myös kriitikon etu, koska hän voi tarkastella asioita ikään kuin puhtaalta pöydältä, vailla prosessin muodostamia ennakkokäsityksiä. Tekijä on voinut uppoutua suunnitelmaansa ja sitoutua omaan ideamaailmaansa niin syvälle, että hänen on vaikea nähdä suunnitelmaansa enää uudesta perspektiivistä. Tämän vuoksi suunnitelman esittely matkan varrella ulkopuolisille tahoille voi antaa virkistäviä vihjeitä erilaisista näkökulmista ja estää mahdollista ideoiden urautumista.
Kritiikkitilaisuus on joka tapauksessa kurssin tärkeintä antia. Jos ei saa/vastaanota työstään palautetta jää puolet kurssin hyödystä puuttumaan. Olen moneen otteeseen toivonut että kritiikin saisi myös kirjallisena, jolloin siihen olisi helpompi palata ja miettiä miksi jokin asia koettiin toisin kuin olin sen itse ajatellut. Koska kritiikki kuitenkin on pääosin filosofista pohdiskelua voi sitä olla hankala saattaa kirjalliseen muotoon tai ainakin se kärsisi prosessissa inflaatiosta ja puheen pohdiskeleva sävy muuttuu äkkiä puolitotuudeksi jos se tarjoillaan mustana valkoisella.
Saako valehdella?
Suunnitelmien esitystapa ja sen mahdollinen valheellisuus herätti keskustelua. Kuinka paljon esityskuvissa voidaan kaunistella totuutta tai esittää käytännössä mahdottomia visioita? Ei ole ollenkaan erikoista törmätä esimerkiksi kuviin, joissa aurinko paistaa kauniilta sinitaivaalta ja kaikki kuvassa näkyvä kasvillisuus kukkii samaan aikaan, vaikka todellisuudessa kyseisten kasvien pitäisi kukkia aivan eri aikaan vuodesta. Kuvan ihmiset ovat hymyileviä ja iloisia, kaikki pinnat ja materiaalit virheettömiä ja hohtavat puhtauttaan. Läpikuultavan kirkkaat vesipinnat kutsuvat sukeltamaan tai juomaan satumaisen puhdasta vettä. Vielä kun kuvaan lisätään muutama vähäpukeinen katseenvangitsija, niin unelmakuva suunnittelukohteesta on valmis.
Kaunistellut mielikuvat ovat tuttuja markkinoinnin maailmasta. Normaalimaailmassa esiintyvät negatiiviset elementit ja laitapuolen ilmiöt loistavat usein poissaolollaan. Poissa ovat roskat ja pultsarit, vedessä lilluva moska ja syksyisen sateen piiskaamat puoliksi ruskeat pensasryhmät tai puuvanhukset? Poissa ovat auringon haalistamat pinnat ja rikkoutuneet kalusteet. Poissa ovat "rumat" ihmiset? Kun asiaa ajatellaan tarkemmin on tämä aivan luonnollinen tapa ajatella. Ihmisen haluavat elää onnellisessa maailmassa. He haluavat nähdä hurmaavia asioita ja ajatella ympäristönsä kauniiksi. Kuka haluaisi kulkea tilassa, missä ympärillä näkyy jatkuvasti epämieluisia asioita? Ihminen on myös taitava näkemään asiat positiivisten lasien läpi. Epämieluisat asiat usein katoavat havaintoalueelta tahallisesti tai tahattomasti.
Onko suunnittelijalla oikeus valehdella tai kauniimmin sanoen parannella reaalimaailmaa jos hänen tavoitteenaan on myydä suunnitelmansa asiakkaalle? Jos on niin kuinka paljon? Mihin raja voidaan vetää? Kuvitellaan kahta kilpailevaa suunnitelmaa, joista toisessa kohdealue on esitetty inhorealistisella tavalla, epäsuotuisaan vuodenaikaan ja huonossa säässä missä oudot tyypit liikkuivat hieman ränsistyneessä ympäristössä. Toisessa suunnitelmassa sama kohdealue on esitetty kauniina kesäpäivänä, trimmatut kiiltokuvaihmiset ovat onnellisen näköisiä ja kaikki hohtaa. Kumman suunnitelman sinä ostaisit? Ei tietenkään ole tarkoitus esittää suunnitelmaa mahdollisimman kehnossa valossa, mutta ehkäpä pieni ripaus todellisuudentajua pitäisi sisällyttää vaatimuksiin. On niin helppoa valehdella.
Törmäyskurssille joudutaan viimeistään siinä vaiheessa kun suunnitelmia pitäisi alkaa realisoimaan. Kuinka paljon toteutussuunnitelma poikkeaa havaintokuvissa esitetystä kiiltokuvamaailmasta? Kuinka paljon lopullinen toteutus poikkeaa ennakkoon luoduista mielikuvista? Mieleen tulee Michael Douglas elokuvassa Falling Down, missä hampurilaisketjun luoma mielikuva herkkupurilaisesta ei aivan vastaakaan totuutta reaalimaailmassa (https://www.youtube.com/watch?v=-eREiQhBDIk).
Kohteita ja teemoja
Vaikka suunnittelun toimeksiannot voivat poiketa toisistaan merkittävästi, niin periaatteessa samaa toimintamallia voidaan soveltaa kaikkiin suunnittelutehtäviin. Kun tehtäväkenttää laajennetaan riittävästi voi eteen tulla varsin erilaisia toiminnallisia ympäristöjä. Riippumatta siitä onko kohteena naapurin puutarha, viemärikansan maanalainen luolasto tai kuuhun perustettava siirtokunta, on prosessin eteneminen samankaltainen. On tärkeää tutustua riittävän syvällisesti suunnitteluteeman taustoihin ja kyseisen alan toiminnallisiin malleihin. Tämä voi tapahtua esimerkiksi teeman mukaisiin referenssikohteisiin tutustumalla, alan kirjallisuutta lukemalla ja asiantuntijoiden kanssa keskustelemalla. Kurssi on avannut menetelmiä ja toimintamalleja, joilla päästään kiinni mitä erilaisempiin kohdeympäristöihin ja teemoihin. Kohde ja teema on syytä eriyttää lähtökohtina. Kohdealueen suhteen esimerkiksi maantieteellinen sijainti, ilmansuuntien tarjoamat mahdollisuudet, ympäröivä olemassa oleva infrastruktuuri ja niin edelleen toimivat vaihtelun tekijänä. Ehkäpä vielä tärkeämpi lähtökohta on kuitenkin teema, jolla suunnitelma on tarkoitus toteuttaa. Teema määrittelee aika pitkälti sen miten ja minkälaista suunnitelmaa lähdetään viemään eteenpäin. Tuleeko paikalle huvipuisto, koulu vai hautausmaa? Keitä ovat alueen tulevat käyttäjät? Mikä on suunnittelun aikahorisontti: onko tavoitteena käyttää aluetta viikonlopun juhlissa, kesän näyttelyalueena, kymmenien vuosien asuinympäristönä vai satojen vuosien tulevaisuuskohteena? Yleensä teema on tiedossa ennen suunnittelua, mutta on toki myös mahdollista (joskin harvinaista) että kohteen tulevaisuus on avoin ja suunnittelija saa itse päättää minkälainen teema alueella parhaiten voisi toimia. Tällöin on hyvä että suunnittelijalla on riittävästi referenssejä ja vaihtoehtoja alueelle sopivan käyttötarkoituksen luomiseksi.
Opinko mitään?
Erityisympäristöjen suunnittelu kurssi on lisännyt valmiuksia toimia periaatteessa minkälaisessa ympäristössä tahansa ja opettanut asettamaan suuntaviivoja erityyppisissä suunnittelukehyksissä. Alkuun epämääräisen oloinen tehtävä hahmottuu ja tarkentuu usein prosessin kuluessa. Samalla tietyt alussa asetetut tavoitteet voivat tuntua turhilta ja toisaalta uusia huomioitavia asioita voi ilmaantua. Tämän vuoksi alkuun asetettu työohjelma ja siihen kirjatut tavoitteet, työtunnit ja materiaalit voivat muuttua matkan varrella. Koska oman työmäärän ja tuotettavan materiaalin arviointi on monessakin suhteessa hyödyllistä ja tarpeellista, olisi siihen kuitenkin kyettävä. Arviointikyky paranee pitkälti kokemuksen ja rutiinin myötä. Mitä enemmän erilaisia projekteja tulee tehtyä sitä paremmin pitäisi periaatteessa pystyä arvioimaan seuraavaan projektiin kuluva aika ja muut tekijät. Koska tällä alalla kukin projekti on kuitenkin yksilöllinen, ei varmaan koskaan voi täydellisesti etukäteen arvioida uuden projektin vaatimaa työohjelmaa.
Tällä kurssilla asetin itselleni monenlaisia tavoitteita työohjelmaan. Luin ne nyt jälkikäteen uudelleen läpi ja arvioin miten lopullinen työni vastasi näitä etukäteen asetettuja tavoitteita. Suurin osa työohjelman tavoitteista toteutui, tosin tuntilaskelmat tuli ylitettyä reilusti. Etupainotteisen työtavan vuoksi tunteja ei viimeisinä viikkoina tullut enää kohtuuttomasti, mutta alkupuolella tulikin sitten tehtyä pitkiä päiviä. Tuotettavassa materiaalissa oli pieniä muutoksia, erityisesti mittakaavoissa, mutta pääpiirteissään lopullisesta työstä löytyivät kaikki alkuperäisessä työohjelmassa mainitut dokumentit ja sen lisäksi vielä pari ylimääräistä. Blogien kirjoittamiseen tuntui menevän suhteettoman paljon aikaa joka oli periaatteessa pois varsinaisesta suunnittelutyöstä. Kurssin puitteissa ja osana oppimisprosessia kirjoitustyö kuitenkin antoi aikaa ajatella taustoja ja pyöritellä omia ajatuksia hieman laajemmassa perspektiivissä.
Ehkäpä taitotaso tämänkin kurssin myötä kehittyi taas pykälän, joten nyt on hyvä suunnata valoisin mielin kohti uutta vuotta ja uusia suunnitelmia.
