Multiprojektit

Viime aikoina on ollut tavallista kiireisempää. Sain äskettäin melko ison toimeksiannon, joka vie runsaasti työtunteja lähitulevaisuudessa. Lisäksi koitan työstää materiaalia yhteen käynnissä olevaan kilpailuun. Sitten on vielä tämä studiokurssi, mikä lähestyy loppuaan ja valmista pitäisi saada aikaiseksi.

Tiedän että työelämässä maisema-arkkitehtitoimistoissa voi olla samanaikaisesti käynnissä monta yhtäaikaista suurtakin projektia, mutta toisaalta tekijöitäkin on yleensä useita. Minä toimin kuitenkin yksin ja itsenäisesti ja pyrin yleensä keskittymään yhteen projektiin kerrallaan ja työstämään sitä mahdollisimman tehokkaasti. Nyt tämä aikaa vievien projektien lukuisuus vaatii kohdallani tiettyä priorisointia. Koitan saada studiokurssin materiaalin valmiiksi mahdollisimman nopeasti, jotta voin paremmin keskittyä seuraavaan projektiin. Minun on vaikea hyppiä projektista toiseen kesken kaiken. Haluaisin saada yhden päätökseen ennen toisen aloittamista. Joskus voi tietysti olla ihan hyväksi ottaa etäisyyttä käsillä olevaan projektiin, joko paneutumalla johonkin toiseen projektiin hetkeksi tai sitten tyystin muihin asioihin. Kun ottaa välillä hieman etäisyyttä tehtäviin ja tuulettaa pääkoppaa, voivat mahdollisesti junnaamaan jääneet ajatukset selkiytyä. Joskus tällaisen tuulettumisen jälkeen asiat taas luistavat liukkaammin eteenpäin. Silti, kun olen keskittynyt tekemään jotakin tehtävää, en haluaisi keskeyttää sitä mistään hinnasta. Kun olen päässyt sisälle siihen maailmaan ja mielenmaisemaan jota tehtävä edellyttää, haluan säilyttää sen mahdollisimman pitkään. Kun kaikki käsillä olevaan työtehtävään liittyvät palaset on imetty aktiiviseen käyttömuistiin, on työn eteneminen sujuvampaa ja sitä pysyy ikään kuin koko ajan kartalla.  Harmittelen sitä että vatsa alkaa jossain vaiheessa murista merkiksi siitä että pitäisi käydä syömässä. Teen töitä kotona ja saan yleensä olla aamupäivät melko rauhassa, mutta sitten kun jälkikasvu saapuu koulusta kotiin, niin keskittyneen työn tekemisen voi käytännössä unohtaa. Kun hyvin virtaavan työprosessin joutuu keskeyttämään syystä tai toisesta, kestää melkoisen pitkään ennen kuin taas pääsee takaisin siihen tilaan.

Nykyään korostetaan usein slow life teemaa, jonka mukaan elämän vauhtia tulisi sopeuttaa eli käytännössä hidastaa tahtia ja leppoistaa elämää. Olen itse samalla kannalla ja mielestäni elämästä pitäisi päästä nauttimaan ajan kanssa. Tehdään vaikka projekti vuodessa, mutta tehdään se syvällisesti ja hyvin. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Nykytrendi on ahtaa päivä täyteen tapahtumia ja pyrkimys suoriutua mahdollisimman monesta asiasta mahdollisimman lyhyessä ajassa. Mitä siitä jää käteen? Tässä piilee se vaara että kaikki jää enemmän tai vähemmän pinnalliseksi. Olisi hyvä tehdä vähempi asioita ja kokea ne syvemmin. Tämä vaatii kuitenkin tietynlaisen mielenlaadun ja toimintamallin. Asiaa ei auta se että normaalisti kaksi kuukautta kestävää projektia venytetään vuoden mittaiseksi. Ensin puuhataan sitä ja tätä, pyöritellään ajatuksia eikä oikein saada mitään aikaiseksi ja sitten viimeisen kahden viikon aikana huomataan että loppu lähestyy ja alkaa tavaton touhotus ja stressi kun kaikki koitetaan saada valmiiksi viime hetkellä. Annettu aika ei siis yksin helpota vaan tarvitaan kykyä tehdä asioita ja osa-alueita valmiiksi hyvissä ajoin ja jaksottaa tehtävät niin että kiireen tuntua ei tule missään vaiheessa, ei edes projektin lopussa.

Silti monilapsisen perheen päänä huomaan että jokaiselle päivälle tuntuu olevan tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Lasten harrastuksiin vieminen ja tuominen, turnauksissa ja tapahtumissa istuminen haukkaa leijonanosan viikon tunneista. Koita tässä sitten rauhallisesti ja keskittyneesti tehdä töitä tai nauttia muista asioista. Kun aika tuntuu olevan kortilla on vaikea toteuttaa slow life teemaa.

Taitaa olla parasta ryhtyä taas töihin...

Käyttäjäprofilointia

Kokonaisvaltaisessa suunnittelussa pyritään aina huomioimaan mahdollisimman monta eri näkökulmaa. Suunnitteluperusteina voidaan käyttää historiaa, ilmastoa, maisematilaa, topografiaa, toiminnallisuutta, taiteellisuutta, liikennettä ja niin edelleen. Yksi tärkeimmistä näkökulmista lienee kuitenkin käyttäjänäkökulma. On tärkeää tiedostaa millaiselle kohderyhmälle aluetta suunnitellaan. Ilman käyttäjänäkökulmaa jää alueen suunnittelu torsoksi. Voisi ehkä sanoa että käyttäjänäkökulma on ohjaava näkökulma jota muut näkökulmat tukevat.

Tämän viikon luennolla ja työpajassa kävimme läpi käyttäjälähtöisen suunnittelun perusteita ja erilaisia profilointeja eri tyyppisille kohderyhmille. Pyrimme luomaan erilaisia opiskeluun liittyviä käyttäjähahmoja, joiden elämään ja opiskelutapoihin pyrimme syventymään mielikuvien ja sarjakuvien muodossa. Oli hauska huomata kuinka paljon erityyppisiä hahmoja saimme luotua. Pyrimme myös reflektoimaan näiden hahmojen toimintaa omalla kohdealueella. Onko alue suunniteltu vain Kalle Keskivertoa varten? Entä jos alueelleni tulee Pekka Perfektionisti, kuinka hän voi hyödyntää alueen toimintoja ja palveluita? Mitä voin tarjota Late Lusmuilijalle, jotta alue parantaisi hänen oppimiskokemustaan? Sirkku Sosiaalinen pitää ryhmätyöstä ja haluaa tavata muita ihmisiä. Erkki Erakko taas viihtyy paremmin yksikseen ja keskittyy töihinsä mieluummin rauhallisessa paikassa. Aluetta ei välttämättä voi suunnitella niin että se palvelisi kaikkia mahdollisia kohderyhmiä. Olisi silti hyvä jos useampi kuin yksi käyttäjäryhmä löytäisi alueelta itselleen sopivan lokeron tai toimintakentän.

Voi olla hyödyllistä pohtia suunnittelun perusteita myös erityyppisten skenaarioiden avulla, kuten vuodenaikojen vaihtelun tai pitemmän aikajänteen muutosten kautta. Liian yksiulotteinen suunnittelu voi näyttää hyvältä hetken pysäytyskuvana, mutta miten käy kun olosuhteet muuttuvat? Miltä tuntuu esimerkiksi kesäkuvissa upealta näyttävä viherelementtien ympäröimä aukio syksyllä kun lehdet ovat pudonneet tai talvella kun lunta on puoli metriä? Miltä näyttää nykyisiä standardeja tiukasti noudatteleva oppimisympäristö kymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä mahdollisten uusien standardien tai virtuaalimaailman sisällä? Sama pätee käyttäjiin. Kuinka keskiverto-opiskelijalle suunnitellussa ympäristössä viihtyy juuri lukiosta päässyt ensimmäisen vuoden opiskelija tai väitöskirjaansa tekevä vanhempi konkari? Näillä on kuitenkin aivan erilaiset lähtökohdat ja fyysiset ja sosiaaliset toiveet voivat myös poiketa suuresti toisistaan.

Vaaditaan hieman mielikuvitusta astua toisen saappaisiin ja lähteä kävelylle omalle suunnittelualueelle. Lähestymistapa tarjoaa kuitenkin hyvän tavan nähdä suunnittelun mahdolliset puutteet tai rajoittuneisuudet.

Taiteellista tarkkuutta

Suunnittelijan rooli on kaksijakoinen. Toisaalta hänen pitää olla luomiskykyinen ja hänellä tulee olla omaperäinen taiteellinen näkemys. Kun suunnitelma etenee, on tämä omassa päässä muotoutunut, ehkä hankalasti hahmotettavissa oleva taiteellinen visio tarjottava selkeänä ja ymmärrettävänä pakettina muille, niin että suunnittelijan lisäksi muutkin henkilöt saavat kiinni jutun juonesta. Tässä tuleekin se hankala osuus. Kuinka esittää muille se fantastisen oivallusten sarja ja kokonaiskuva, joka suunnittelijan päässä näyttäytyy kirkkaana ja tunnelmallisena? Tämä pitäisi tehdä niin ettei ajatus latistu matkan varrella ja ettei toiselle välitettävä kuva ole liian sumea tai tylsä. Jos viesti ei välity kunnolla, voi toteutus ontua. Suunnittelija voi päätyä ajattelemaan "Eihän sen noin pitänyt mennä" tai "En minä nyt ihan tuota tarkoittanut", kun kyse on usein siitä ettei suunnittelija ole kyennyt esittämään asiaa vastaanottajan aaltopituudella.

Riippuu tietysti hieman kohdeyleisöstä millä tasolla ja millä tapaa omat ideat ja suunnitelmat on esitettävä. Jos ajatuksia on tarkoitus kiteyttää kollegoille voi tietty taiteellinen vapaus olla paikallaan. Jo muutama "sinne päin" vedetty viiva ja väritahra paperilla voivat herättää ajatuksen henkiin samaa kieltä puhuvien henkilöiden kanssa. Samalla jää tilaa mielikuvitukselle ja uusille ideoille mahdollista jatkokehittelyä varten. Jos kuitenkin on tarkoitus esittää suunnitelma kaivinkoneen kuljettajalle, jonka tulisi sen mukaan rakentaa kohde, on esitystavan syytä olla sen verran selkeä ettei se jätä tilaa väärinkäsityksille. Vaikka kaivurikuski pystyisi kokemuksensa perusteella toteuttamaan vaillinaisiakin suunnitelmia voivat ne toteutua toisin kuin suunnittelija on tarkoittanut. Jos suunnitelmaan on esimerkiksi piirretty suora viiva, jossa lukee "oja", tietää kaivurikuski ehkä jo kokemuksesta miten syvän ojasta tekee ja millä jyrkkyydellä penkkojen kallistukset vuolee. Aloitteleva tekijä voi olla kuitenkin sormi suussa moisen epätarkkuuden kanssa. Koska kuskin on häpeällistä kysyä täsmennystä ohjeisiin hän alkaa kaivaa perstuntumalla ja lopputulos voi olla mitä vain.

Kokemukseni mukaan parhaat kaivurikuskit voivat toisaalta olla aika taikureita ja heillä voi hyvinkin olla taiteellista silmää. Maakellaria rakentaessani minulla oli projektissa mukana kaksi kaivurikuskia. Ensin toinen avustamassa kuopan kaivamisessa ja toinen kellarin peittämisessä. Ensimmäistä kuskeista sain olla koko ajan ohjeistamassa, mihin maamassat pitäisi laittaa, mistä pitäisi vielä kaivaa vähän, mitä reunaa pitäisi viistää lisää jne. Aikaa meni runsaasti turhaan nyhräämiseen. Palkkasin toisen kuskin täyttöhommaan ja sain ihailla vierestä kuinka homma hoitui. Kaivinkone työskenteli nopeasti ja maamassat siirtyivät juuri sinne mihin piti. Välillä hän pyöritteli isoja kiviä kauhalla saadakseen niiden parhaan pinnan esille. Hän myös ehdotti hyviä ratkaisuita joita en itse tullut ajatelleeksi. Kaiken kaikkiaan homma sujui hienosti. Tämä kaikki siis ilman mitään paperista suunnitelmaa. Vain lyhyt keskustelu siitä mitä toivoin.

Kenelle suunnitelmat sitten tehdään? Jotkut suunnittelevat asioita ihan omaksi ilokseen, mutta ammattityönä tehtävillä suunnitelmilla on yleensä jokin kohdeyleisö. Suunnitelmia voi joutua esittelemään asiakkaille, kollegoille, asiantuntijoille, taiteilijoille, perheenjäsenille, työmiehille, kilpailuraadille, lapsille, vanhuksille eli periaatteessa kenelle tahansa. Ja jokainen näistä vastaanottajista vaatisi erilaisen lähestymis- ja esitystavan. Lapsille on turha esitellä suunnitelmaa samalla tavoin kuin asiantuntijoille ja työmiehet tuskin saavat paljon irti taiteilijoille suunnatusta esittelymateriaalista ja päinvastoin. Onkin tärkeää tiedostaa kohdeyleisönsä. Näin kurssityön puitteissa kysymys on hieman avoin. Pitäisikö suunnitelma esittää ikään kuin se olisi tehty asiakkaalle vai pitäisikö se muokata asiantuntijayleisöä varten, vai jätetäänkö tilaa taiteelliselle vaikutelmalle? Tärkeintä lienee että saa sen ylipäätään muodossa tai toisessa valmiiksi paketiksi.

Jotta projektin päätösvaiheessa olisi jotain näytettävää, on materiaalia tuotettava koko suunnittelun ajan. Pelkkä ajatusten pääkopassa edestakaisin pallottelu ei vie projektia kovin tehokkaasti eteenpäin. Haluttuun lopputulokseen pääseminen vaatii usein monta välivaihetta. Jotkut näistä ovat toisarvoisia, mutta ajatus kuitenkin kulkee mukana ja kukin välivaihe avaa uusia polkuja tutkittaviksi ja kehiteltäviksi. Pedantti mielenlaatu aiheuttaa välillä tarpeetonta työtä. Vihaan turhan työn tekemistä, enkä silti pääse siitä eroon. Hiottuani esimerkiksi pitkään jotain kuvaa, huomaan että kaksi viikkoa sitten tehty versio näyttää paljon paremmalta. Silloin harmittaa. Kadehdin niitä jotka kykenevät luomaan tunnelmallisia näkymäkuvia käsivaralta. Itse käytän runsaasti aikaa digitaaliseen kuvankäsittelyyn ja tasojen kanssa kikkailuun enkä silti ole välttämättä tyytyväinen lopputulokseen.

Suunnitelmien erilaiset esitystavat ovat seikka johon toivoisin lisävalaistusta. En ole ollut (vielä) töissä maisema-arkkitehtitoimistossa, joten minulla ei juuri ole kokemusta käytännön toteutusasiakirjoista. Silti olen jo tehnyt pari yleissuunnitelmaa omiin nimiini. En ole varma menikö suunnittelu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mutta ainakin asiakkaat tuntuivat olevan tyytyväisiä lopputulokseen. Toteutussuunnitelmiakin on pyydetty, mutta olen kieltäytynyt tehtävästä, koska en tunne taitavani niitä vielä riittävästi. En välttämättä tiedä millä viivatyylillä tai -paksuuksilla erilaiset kohteet tulisi esittää toteutussuunnitelmassa tai mitä asioita minkäkin mittakaavan kuvassa tulisi esittää. Pitääkö ensin istua pari vuotta toisen toimistossa oppimassa käytännön piirustusten tekemistä, koska koulussa tätä puolta sivutaan melko ohuelti? Olisi hyvä jos voisi nähdä esimerkkejä eri toimistojen projektiasiakirjoista, vai ovatko ne niin suuria salaisuuksia ettei niitä voi julkisesti esitellä? Edes yksi toteutuskuva malliksi, siitä olisi sitten hyvä lähteä liikkeelle. Pääasia ei mielestäni ole se että osaa käyttää standardoituja esitystapoja, vaan se että suunnitelma on ymmärrettävä ja selkeä juuri sille kenelle se on tehty. Tämä voi tarkoittaa erilaisia, standardista poikkeaviakin ratkaisuja. Tarkoitushan on että suunnittelija ja suunnitelman tilaaja saavuttavat konsensuksen ja että toteutus vastaa suunnitelmaa ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.