Viime aikoina on ollut tavallista kiireisempää. Sain äskettäin melko ison toimeksiannon, joka vie runsaasti työtunteja lähitulevaisuudessa. Lisäksi koitan työstää materiaalia yhteen käynnissä olevaan kilpailuun. Sitten on vielä tämä studiokurssi, mikä lähestyy loppuaan ja valmista pitäisi saada aikaiseksi.
Tiedän että työelämässä maisema-arkkitehtitoimistoissa voi olla samanaikaisesti käynnissä monta yhtäaikaista suurtakin projektia, mutta toisaalta tekijöitäkin on yleensä useita. Minä toimin kuitenkin yksin ja itsenäisesti ja pyrin yleensä keskittymään yhteen projektiin kerrallaan ja työstämään sitä mahdollisimman tehokkaasti. Nyt tämä aikaa vievien projektien lukuisuus vaatii kohdallani tiettyä priorisointia. Koitan saada studiokurssin materiaalin valmiiksi mahdollisimman nopeasti, jotta voin paremmin keskittyä seuraavaan projektiin. Minun on vaikea hyppiä projektista toiseen kesken kaiken. Haluaisin saada yhden päätökseen ennen toisen aloittamista. Joskus voi tietysti olla ihan hyväksi ottaa etäisyyttä käsillä olevaan projektiin, joko paneutumalla johonkin toiseen projektiin hetkeksi tai sitten tyystin muihin asioihin. Kun ottaa välillä hieman etäisyyttä tehtäviin ja tuulettaa pääkoppaa, voivat mahdollisesti junnaamaan jääneet ajatukset selkiytyä. Joskus tällaisen tuulettumisen jälkeen asiat taas luistavat liukkaammin eteenpäin. Silti, kun olen keskittynyt tekemään jotakin tehtävää, en haluaisi keskeyttää sitä mistään hinnasta. Kun olen päässyt sisälle siihen maailmaan ja mielenmaisemaan jota tehtävä edellyttää, haluan säilyttää sen mahdollisimman pitkään. Kun kaikki käsillä olevaan työtehtävään liittyvät palaset on imetty aktiiviseen käyttömuistiin, on työn eteneminen sujuvampaa ja sitä pysyy ikään kuin koko ajan kartalla. Harmittelen sitä että vatsa alkaa jossain vaiheessa murista merkiksi siitä että pitäisi käydä syömässä. Teen töitä kotona ja saan yleensä olla aamupäivät melko rauhassa, mutta sitten kun jälkikasvu saapuu koulusta kotiin, niin keskittyneen työn tekemisen voi käytännössä unohtaa. Kun hyvin virtaavan työprosessin joutuu keskeyttämään syystä tai toisesta, kestää melkoisen pitkään ennen kuin taas pääsee takaisin siihen tilaan.
Nykyään korostetaan usein slow life teemaa, jonka mukaan elämän vauhtia tulisi sopeuttaa eli käytännössä hidastaa tahtia ja leppoistaa elämää. Olen itse samalla kannalla ja mielestäni elämästä pitäisi päästä nauttimaan ajan kanssa. Tehdään vaikka projekti vuodessa, mutta tehdään se syvällisesti ja hyvin. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Nykytrendi on ahtaa päivä täyteen tapahtumia ja pyrkimys suoriutua mahdollisimman monesta asiasta mahdollisimman lyhyessä ajassa. Mitä siitä jää käteen? Tässä piilee se vaara että kaikki jää enemmän tai vähemmän pinnalliseksi. Olisi hyvä tehdä vähempi asioita ja kokea ne syvemmin. Tämä vaatii kuitenkin tietynlaisen mielenlaadun ja toimintamallin. Asiaa ei auta se että normaalisti kaksi kuukautta kestävää projektia venytetään vuoden mittaiseksi. Ensin puuhataan sitä ja tätä, pyöritellään ajatuksia eikä oikein saada mitään aikaiseksi ja sitten viimeisen kahden viikon aikana huomataan että loppu lähestyy ja alkaa tavaton touhotus ja stressi kun kaikki koitetaan saada valmiiksi viime hetkellä. Annettu aika ei siis yksin helpota vaan tarvitaan kykyä tehdä asioita ja osa-alueita valmiiksi hyvissä ajoin ja jaksottaa tehtävät niin että kiireen tuntua ei tule missään vaiheessa, ei edes projektin lopussa.
Silti monilapsisen perheen päänä huomaan että jokaiselle päivälle tuntuu olevan tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Lasten harrastuksiin vieminen ja tuominen, turnauksissa ja tapahtumissa istuminen haukkaa leijonanosan viikon tunneista. Koita tässä sitten rauhallisesti ja keskittyneesti tehdä töitä tai nauttia muista asioista. Kun aika tuntuu olevan kortilla on vaikea toteuttaa slow life teemaa.
Taitaa olla parasta ryhtyä taas töihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti