Formaalin ja luonnollisen rajalla

Valitsemani suunnittelun kohdealue, Rakentajanaukion ympäristö, sisältää sekä formaaleja että luonnollisia elementtejä. Muodollisten ja luonnonmukaisten alueiden rinnakkaisuus on tyypillistä koko Otaniemelle. Lähtökohtaisesti kampus on rakennettu keskelle metsää, jolloin rakennukset ja niiden lähiympäristö ovat rajautuneet puustoon tai avoimempiin viheralueisiin. Alvar Aallon alkuperäisessä suunnitelmassa Otaniemen maastonmuotoja käytettiin huolellisesti hyväksi. Tärkeät rakennukset pyrittiin sijoittamaan kukkuloille laaksojen jäädessä luonnollisempaan tilaan.

Otaniemessä luonnollinen on kuitenkin lisärakentamisen myötä saanut pikku hiljaa väistyä muodollisen tieltä. Esimerkiksi päärakennusta on laajennettu useaan otteeseen pohjoista kohti ja samalla alkuperäinen yhtenäinen metsäsaareke on sirpaloitunut ja supistunut pieniksi länteiksi rakennusten ja tieväylien kulmauksiin.

Päärakennuksen laajentuminen ja metsärakenteen sirpaloituminen 1949-2001 (Kuva. M. Varpio)

Käsitteet "formaali" ja "luonnollinen" voivat olla monitulkintaisia ja riippuen asiayhteydestä tarkoittaa hieman eri asioita. Formaalia voisi tässä yhteydessä ehkä parhaiten kuvata sanoilla rakennettu, muodollinen, kaavamainen, järjestetty, ihmiskäden koskema, säännöin määritelty tai matemaattisen puhtaasti geometrinen. Luonnollista voisi kuvata sanoilla intuitiivinen, koskematon, ilman ihmisen vaikutusta oleva, vapaamuotoinen tai säännötön. Silti formaali ja luonnollinen eivät ole suoraan vastakohtia toisilleen vaan kummankin elementtejä voi sisältyä toiseen.

Koskematonta luontoa ei sanan varsinaisessa merkityksessä Otaniemessä taida olla. Kyse on kuitenkin niin urbaanista alueesta ettei niemenkärjestä varmasti löydy neliösenttiäkään johon ei joku olisi jossain vaiheessa koskenut, kävellyt tai virtsannut. Käytön jäljet näkyvät siis kaikkialla. Kuitenkin Otaniemi on siinä mielessä poikkeuksellinen paikka että sinne on suuresta käyttöpaineesta huolimatta jäänyt metsäsaarekkeita ja rantavyöhyke on jopa peittävän metsäinen. Tämä on mielestäni ominaisuus ja vahvuus jota tulisi vaalia. Otaniemi voikin kilpailla maailman kampusten kanssa juuri tällä Suomelle tyypillisellä mäntymetsä- ja kalliomaisemalla sekä merenrannalla ja niihin liittyvällä tunnelmalla.

Alvar Aallon Otaniemen yleissuunnitelma on perustunut metsäisen luonnonympäristön hyödyntämiseen, mutta luonnon elementtejä on hyödynnetty nerokkaasti myös muutamissa alueen rakennuksissa. Heikki ja Kaija Sirenin 1957 suunnittelemassa Otaniemen kappelissa on metsä tuotu osaksi kirkkoa. Yksinkertainen rakenne ja rakennuksen läpinäkyvyys tuovat ympäröivän luonnon ja vuodenaikojen vaihtelut kirkon sisälle. Toinen Otaniemen elementtejä hyödyntävä rakennus on  Reima ja Raili Pietilän 1966 suunnittelema Dipoli, missä on hyödynnetty kalliota ja luolamies teemaa sekä rakennuksen ulkomuotoilussa että sen sisällä. Näissä rakennuksissa luonnolliset ja kaavamaiset elementit kulkevat rinnakkain ja sisäkkäin.

Myös ulkotilat voivat olla formaaleja tai luonnollisia. Suunniteltaessa tiloja, jotka sisältävät erityyppisiä elementtejä, olisi hyvä pohtia kuinka kaavamaisen voi liittää osaksi luonnollista. Kuinka rajapinta olisi suunniteltava, jotta se olisi kitkaton ja mielenkiintoinen, eikä sellainen johon "kompastuu". Toisistaan poikkeavien elementtien välinen kontrasti voi parhaimmillaan lisätä kummankin puolen vaikuttavuutta. Kontrasti ei ole ainoastaan visuaalinen; se voi tuntua myös jalan alla tai äänimaailmassa. Yhtä voimakas tuuli tuntuu erilaiselta betonikäytävällä ja metsässä. Luonnollisessa ympäristössä kaikki ei ole niin ennalta arvattavaa kuin kaavamaisessa.