Inhimillinen mittakaava

Kävelimme pari kesää sitten isäni kanssa mökille. Matkaa kertyi toistasataa kilometriä ja reitti kulki pääasiassa maantien laitaa pitkin. Olimme käveleviä kummajaisia autoille pyhitetyllä alueella. Autoilijat varmaan harmittelivat kun joutuivat tekemään pienen väistöliikkeen, vaikka kävelimme välillä lähes ojassa. Maisemallisesti tieympäristö ei ollut kovin mielenkiintoinen. Poikkeuksen teki se kun poikkesimme suoralta pääväylältä hieman vanhemmalle ja mutkittelevalle soratielle, jonka varrelta löytyi pieniä kyliä ja idyllisiä pihapiirejä. Täydensimme siellä vesivarastojamme ystävällisten ihmisten avustuksella. Taas maantielle palattuamme osui eteen välillä monen kilometrin suoria, joka viiden kilometrin tuntinopeudella kävellen kestivät puolisen tuntia ilman että maisema juurikaan tarjosi mitään virikkeitä. Silloin tuntui siltä ettei tässä pääse koskaan perille.

Valtatie 6, välillä Hamina-Lappeenranta (Mika Varpio, 2010)

On ymmärrettävää että Suomessa, missä taajamat sijaitsevat suhteellisen kaukana toisistaan esimerkiksi Keski-Eurooppaan verrattuna, on taajamien väliset siirtymäväylät suunniteltu autojen ehdoilla, koska auto on kuitenkin nykyään pääasiallinen kulkumuoto pitemmillä välimatkoilla. Nykyinen yhdyskuntasuunnittelun kulttuuri on kuitenkin amerikkalaistunut niin pitkälle että autolla pitää päästä myös kotiovelta parin sadan metrin päässä olevan marketin pihalle. Yhdysvalloissa yhdyskuntasuunnittelu on perinpohjaisesti alistettu yksityisautoilun vaatimuksille ja muut maat seuraavat perässä. Tämä ei enää ole hyvä suuntaus. Autopohjainen ajattelu ja suunnittelu on tullut myös kaupunkien keskustaan. Kaikki valittavat liikennepulmia, mutta kukaan ei ole valmis muuttamaan ajokulttuuriaan.

On mielenkiintoista kuinka nopeasti muutos on tapahtunut. Eihän tästä kuitenkaan ole kuin ehkä kaksi tai kolme sukupolvea, kun autot olivat vielä sivuroolissa ja paikat ja väylät olivat ihmisille tai ehkä leveimmillään hevosrattaille suunnitellut.

http://www.eurotravelogue.com/2013/11/Exploring-Warwickshire-England.html

Vaikuttaa siltä että suunnittelun inhimillinen mittakaava on modernismin myötä kadonnut ja aiemmin ihmiselle tehdyt alueet on nyt pyhitetty autoille. Kaikki suunnittelu tapahtuu autojen mittakaavassa.

Ongelma on kyllä tiedostettu ja esimerkiksi Euroopan komission suosituksessa jo yli 30 vuotta sitten on mainittu että ihmisen hyvinvointi ja hänen vuorovaikutuksensa ympäristön kanssa ovat keskeisiä asioita alueellisessa/tilallisessa suunnittelussa, jonka tulisi tarjota jokaiselle yksilölle ympäristö ja elämisen laatu joka johtaisi hänen persoonallisuutensa kehittymiseen elinympäristössä joka on suunniteltu ihmisen mittakaavassa (Recommedation N° R (84) 2 of the Committee of Ministers of the Council of Europe to member states on the European Regional/Spatial Planning Charter, Jan 1984). 

Kuitenkin tuntuu siltä että ihmistä ei edelleenkään osata asettaa etusijalle suunnittelussa. Maisema- ja arkkitehtikilpailuissa menestyneet suunnitelmat loihtivat eteemme upeita havainnekuvia lintuperspektiivistä ja näkymiä joissa laajat aukiot ovat täynnä iloisia ihmisiä. Niissä on hienoja kompositioita, moderneja muotoja ja täsmällisiä viivoja. Mittakaavat ovat isoja ja ottavat huomioon laajan ympäristön vaikutuksen. Mutta ovatko ne vain silmänlumetta? Mikä on todellisuus? Ovatko näkymäkuvien hienot aukiot ja tilat pari vuotta toteutuksen jälkeen tyhjillään? Viihtyykö niissä ihminen vai onko se mahdollisesti autojen täyttämä? Kun suunnitelma on kerran tehty ja toteutettu autojen mittakaavassa on sitä vaikea enää palauttaa ihmisen mittakaavaan. Nykyään tuntuu tärkeimmältä tehtävältä ratkaista kysymys kuinka kaikkien autot saadaan mahtumaan suunnittelualueelle, mutta kiinnostaako ketään viihtyykö ihminen tuolla samalla alueella?

Maisema-arkkitehtuurin opetuksessa korostetaan että suunnittelijan tulee huomioida kaikki mahdolliset lähtökohdat: historia, ilmasto, luonto, maisemarakenne, liikenne, kunnallistekniikka ja niin edelleen. Suunnittelussa korostetaan myös taiteellista näkemystä, uuden luomista ja "ahaa" elämyksiä, mutta jääkö siinä kuitenkin tärkein kohde eli ihminen sivurooliin? Pitäisikö suunnittelijoiden osata suhtautua myös ihmiseen ja tuntea paremmin ihmisen näkökulma asioihin. Tämä ei onnistu vain luonnontieteitä ja taiteita opiskelemalla tai erilaisia lähtötietoja tutkimalla. Voisi olla hyvä lisätä opetukseen esimerkiksi tietoa ihmisen psykologiasta, käyttäytymisestä ja kanssakäymisestä ympäristönsä kanssa. Viime kädessä ihminen on kuitenkin se joka paikassa viihtyy tai sen hylkää.